Onnettomuustutkintakeskus

AjankohtaistaToiminta-ajatusIlmailuVesiliikenneRaideliikenne
Muut onnettomuudetPalautteetYhteystiedot

Onnettomuustutkintakeskus

Raideliikenne
2007
C5/2007R

C5/2007R

Tavarajunan veturin suistuminen Talviaisissa 15.7.2007

Kuva

Talviaisten liikennepaikalla tapahtui sunnuntaina 15.7.2007 kello 18.11 onnettomuus, jossa tavarajunan kahdesta veturista toinen suistui kiskoilta kaarrevaihteen jälkeen. Suistunut veturi vaurioitui lievästi.

Suistumisen syy oli raiteen kierous ja siitä aiheutuneet kulkuongelmat.

Taustatekijänä raiteen rakentamiselle kyseiseen asemaan olivat puutteet urakan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Missään rakentamisprojektin vaiheessa ei tunnistettu kaikkia raiteen poikkeavan geometrian tuomia erityispiirteitä. Geometria oli jo ennestään suunniteltu kyseenalaisesti, mutta tähän ei puututtu tehtäessä uusia suunnitelmia. Suunnitelmia tehtäessä ei havaittu, että kaarrevaihteessa olevan kallistuksen tasaamiselle ei ole riittävästi tilaa.

Vastaavanlaisten onnettomuuksien välttämiseksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että kaarrevaihteille tulisi laatia suunnitteluohje ja että vaativissa päällysrakenneurakoissa tulisi ennen raiteen liikenteelle luovuttamista tehdä kuormitetun raiteen geometrian mittaus, jota voidaan verrata laatuvaatimusten raja-arvoihin.

Lataa tästä koko tutkintaselostus
pdf-tiedosto (1490kt)