| C2/2004R Metanolivaunujen suistuminen kiskoilta Kaukomarkkinat Oy:n raiteella Haminan satamassa 15.4.2004 | Tekstiversio |
Onnettomuuden syynä oli Kaukomarkkinat Oy:n omistaman raiteen huono kunto. Kiskoja kiinnipitävien lattaraudasta tehtyjen j:n muotoisten kiinnikkeiden hitsaus oli epäonnistunut. Kiinnikkeet oli hitsattu vain päistä kiinni aluslevyihin. Muutaman kiinnikkeen irtoaminen sai aikaan ketjureaktion, jonka seurauksena ulkokaarteen puoleiset kiinnikkeet irtosivat noin 40 metrin matkalta ja raide levisi vaunujen alla.
Vastaavanlaisten onnettomuuksien välttämiseksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa yksityisraiteille, missä tehdään VAK-kuljetuksia, kerran vuodessa asiantuntijan toimesta tehtävää vaihteiden ja raiteiden kunnon tarkastamista. Lisäksi suositetaan, että ratateknisissä määräyksissä ja ohjeissa (RAMO) tulisi olla ohjeet kiskon kiinnittämisestä j:n muotoon taivutetulla lattaraudalla.