Onnettomuustutkintakeskus
C11/2003R Ratapenkereen sortuma Urpian alikulkutyömaalla Vantaalla 20.12.2003Tekstiversio

Ratapenkereen sortuma suunnitteilla olevalla Urpian aseman alikulun siltatyömaalla aiheutti vaaratilanteen junaliikenteessä lauantaina 20.12.2003 Vantaalla. Helsingistä kello 5.30 lähtenyt Pendolino-juna ajoi 30 km/h nopeudella sortumakohdan yli. Juna "niiasi" voimakkaasti sortuman kohdalla, mutta pysyi kiskoilla. "Niiaus" ei aiheuttanut junassa henkilö- eikä aineellisia vahinkoja, vaan tuntui pelkästään epämiellyttävänä tunteena. Kuljettaja ilmoitti välittömästi linjaradiolla kauko-ohjaajalle ja kehotti sulkemaan raiteen liikenteeltä. Myös viereinen raide jouduttiin sulkemaan kello 13. Viereinen raide avattiin liikenteelle sunnuntaina kello 14.00 ja vaaratilanneraide sunnuntaina kello 20.15.

Ratapenkereessä havaittiin ongelmia jo edellisenä iltana, kun ohikulkevista junista tehtiin kauko-ohjaajalle ilmoituksia radan huonosta kunnosta. Alikulun kohdalle asetettiin raiteen heikon kunnon vuoksi ylimääräinen nopeusrajoitus. Lopullisesti penger oli sortunut yöllä puolenyön jälkeen.

Ratapenkereen sortuman korjaamiseksi jouduttiin poistamaan 100 metriä raidetta sekä purka-maan sortunut tukiseinä ja tekemään sen tilalle uusi. Uutta tukiseinää tukemaan laitettiin noin 2,5 metriä korkea ja 15 metrin levyinen vastapenger. Paikalle jouduttiin tuomaan maa-ainesta arviolta 450 m3 vastapenkereeksi sekä radan alusrakenteeksi ja raidesepeliä radan tukikerrokseksi. Korjauskustannukset olivat yhteensä noin 80 000 €.

Vaaratilanteeksi edennyt ratapenkereen sortuma johtui siitä, että tukiseinän alapää oli päässyt leviämään, kun alikulun pohjavesikaukaloa oli kaivettu liian lähelle tukiseinää. Pohjavesikaukalon kaivuuseen ryhdyttiin, vaikka kyseiseen työvaiheeseen ei ollut hyväksyttyä työsuunnitelmaa. Radassa havaitun painuman etenemistä sortumaksi ei radan kuntoa ja junaturvallisuutta valvova järjestelmä pystynyt havaitsemaan eikä siten estämään junan ajamista sortumakohtaan.

Vastaavanlaisten vaaratilanteiden ja edelleen onnettomuuksien estämiseksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että jokaisella työmaalla tulisi sopia selkeästi ja kirjallisesti kenen tulee vastata milloinkin radan liikennöintikuntoisuudesta ja mitkä ovat hänen velvollisuutensa ja oikeutensa hankkia apuvoimia sekä rajoittaa liikennettä. Lisäksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että alikulku- ja siltatyömailla tulisi olla jokaiselle ratapenkereen ja radan vakavuuteen vaikuttavalle työvaiheelle hyväksytty suunnitelma ennen ko. työn aloittamista, ja että erilaisiin tilanteisiin reagoiminen tulisi liittää vahvemmin osaksi hätäkeskustoiminnan koulutusta.

Lataa tästä tutkintaselostus, pdf-tiedosto, 802 kt