| C4/2002R Tavaravaunun laakerivaurio ja suistuminen Muhoksella 27.5.2002 | Tekstiversio |
Maanantaina 27.5.2002 suistui Muhoksen asemalla puutavaralastissa olleen junavaunun akseli kiskoilta. Juna jatkoi matkaansa rataa rikkoen vielä 15,2 kilometrin matkan ja pysähtyi Pikkaralan sivuraiteelle odottamaan vastaantulevaa junaa. Muhoksen aseman ja Hangaksen tasoristeyksen välillä rikkoontuivat lähes kaikki ajosuuntaan katsoen oikeanpuoleisen kiskon sisemmät kiinnikkeet. Useissa tasoristeyksissä Muhoksen ja Pikkaralan välillä on selvästi havaittavia vaurioita, mutta vain Hangaksen tasoristeys rikkoontui kokonaan. Katkennut akseli rikkoi noin kaksi kilometriä ennen Pikkaralaa olevan Hangaksen tasoristeyksen kannen. Kansi tarttui suistuneeseen vaunuun, jolloin koko vaunu ja edellisen vaunun takateli suistuivat kiskoilta. Vaunujen alle jäänyt Hangaksen tasoristeyksen kansi toimi Pikkaralaan saakka vetoalustana, jonka päällä suistuneet vaunut pysyivät. Hangaksen ja Pikkaralan välillä rata säilyi suistuneista vaunuista huolimatta lähes ehjänä. Pikkaralan aseman vaihde rikkoontui. Onnettomuudesta aiheutuneet kokonaiskustannukset olivat yli 290 000 €.
Suistumisen syynä oli laakerivauriosta aiheutunut akselin katkeaminen. Laakerivaurion todennäköisin syy oli laakerin laipan kiinnityspultin aukikiertyminen. Pultin aukikiertyminen johtui todennäköisimmin siitä, että ruuvin lukitus puuttui tai lukitus oli tehty huonosti.
Onnettomuustutkintakeskus ei katso aiheelliseksi antaa asiasta suosituksia, koska VR:n konepajalla on otettu käyttöön laakerinkiinnityspulttien lukituksen kaksoisvarmistusmenettely ja lisäksi Ratahallintokeskus on joulukuussa 2002 auditoinut pyöräkertaosaston toiminnan.
Lataa tästä tutkintaselostus, pdf-tiedosto, 381 kt