Onnettomuustutkintakeskus
C1/2001R Veturien törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 6.1.2001Tekstiversio

Parivedossa olleet sähköveturit törmäsivät seisontaraiteella seisoviin venäläisiin henkilövaunuihin Ilmalassa lauantaina 6.1.2001. Veturit olivat matkavetureita, jotka olivat tulossa noutamaan kyseisiä vaunuja seisontaraiteelta. Kolme junahenkilökuntaan kuulunutta loukkaantui vakavasti ja kolme vaunua ja veturit kärsivät vaurioita. Yksi vaunuista jouduttiin kuljettamaan tyhjänä Moskovaan, mutta sen matkustajat saatiin sijoitettua muihin vaunuihin. Tarkastusten ja veturien vaihdon jälkeen juna lähti Helsingistä 35 minuuttia myöhässä aikataulustaan.

Onnettomuuden syynä oli se, että kuljettaja ajoi vetureita (2 kpl Sr1) liikesuuntaan nähden taimmaisesta ohjaamosta ja tähysti peilien kautta eikä nähnyt vaunuja riittävän ajoissa.

Onnettomuustutkintakeskus toistaa tutkintaselostuksessa C 1/1996 R esitetyn suosituksen S24: Ratapihalla siirrettäviä vetureita tulisi ajaa menosuuntaan nähden ensimmäisestä ohjaamosta tai sinne on järjestettävä tähystys. Suosituksen toteuttamiseksi Helsingin varikon alueelle tulisi tehdä liikennöimisohje, jossa edellä esitetty tulee kirjoittaa ehdottomana määräyksenä.

Lataa tästä tutkintaselostus, pdf-tiedosto, 476 kt